torstai 16. kesäkuuta 2016

Tollerileiri 2016!

Tollerileiri takana, kiitos Himos!
Oli jälleen hienot puitteet ja leiri, kyllä kannatti lähteä. Mun historiassa tämä oli jo 10 leiri ja Gitalle kolmas. 

Perjantaina lähdettiin kohti Himosta, meidän mökkipoppooseen kuului minä ja Gitta (Hillitön Kulta-Kettu), Anu & Edi (Hillitön Kuunhohde) sekä Jonna & Niisu (Hillitön Kesähitti)
Tollerileirillä osallistuimme Gitan kanssa taipparikoulutukseen. Vaikkakin jo useamman kerran olen osallistunut, niin aina saa uutta näkökenttää ja syventää jo osaamistaan. Meillä oli varsin hyvä kouluttaja (kiitos AP) sekä mukavat treenikamut, varsin Oulu voittoista! 
Aamupuolikan treeni aloitettiin perusjutuilla ja perus noudolla. Palautuksissa oli tehtävää, mutta kyllä se siitä sitten...

Iltapäivällä tehtiin hakua, hyvää työtä Gitta teki damien kanssa, mutta varis jäi. Sen kyllä merkkasi mutta jätti siihe. Sama oli kanin kanssa. Joten tiedänpä sitten mitä tässä hinkata! 

Pakko myöntää, että huikeat maisemat oli treenata Himoksen huipulla. Lauantaina sää vaihteli sateesta aurinkoon. Lauanatai-iltana oli kiva joukkuekisa, harmi että alaselkä oli saanut kylmää niimpä meni loppuilta lepäessä. 

Sunnuntaina jatkettiin taipparitreeni teeemalla, lämmiteltiin hakuruudulla, Gitta teki hyvää työtä ja damitkin palautui luokse. Vesityöskentelyssä Gitta oli ihan pro! Tämän homman handlaa, niimpä lokki tuli upeasti joka kerta!
Tästä jatkamme siis omatoimista treenamista! 

Ei kommentteja: