torstai 26. kesäkuuta 2014

Tollerileirin nou-koulutuksen analyysit...!



Vihdoin sain itsekin kirjoitettua nämä, tietty ajankohdasta on mutta jotain sentään jäi mieleen. Tosi hyvät treenit, siitä juuri kiitos Jussille sekä muille treeneissä oleville. Treeneistä sai nyt jotenkin enemmän irti, kun Gitta todellakin ei kuumu muiden työskentelystä.

Lauantaiaamuna aloiteltiin helpoilla jutuilla, tai siis helpolla… Luoksetulo pitäisi olla ihan kunnossa, mutta Gitta sai vaiheen päälle eikä heti luokse tullutkaan, eikä sitten paikalla pysynyt. Hieman turhautumista taisi jo ohjaajassa näkyä, mutta saatiin kumminkin toimivakin onnistuminen, nimittäin palkka oli jotain muuta kuin nami. Pitäisi lähteä lelujen ostoon. Kokeiltiin sitä vielä häiriönä, että dami putoaa ja koira kutsutaan luokse. Olin ihan varma, että Gitta ampaisee saman tien damin luokse, mutta toisin kävi, tuli luokse!

Damin perushakuakin tehtiin heti, mutta se ei onnistunut ihan niin täydellisesti. Gitta selvästi painoistui nyt tuosta ryhmässä olemisesta, on täysin eriasia treenata tuttujen kanssa, tutuissa ympäristössä. Mutta tää leiri kokonaisuudessaan teki hyvää Gittalle. Seuraavana oli damin markkeeraus ja haku suo-alueelta. Gitta lähti etsimään damia ja teki työtä, mutta jotenkin sille oli koko juttu jotenkin liikaa, ja palautus ei ihan tullut täydellisesti. Päivän treenien jälkeen oli hieman romahtanut olo, kyllä se osaa mutta ihanko se ei osaisi. Koira, jonka tuntuu tosi hyvältä nomea eteenpäin katsellen hyvältä, en nyt tiedä mitä tehdä… tosin en ole antamassa periksi, tästä tulee hyvä koira kun luotan siihen enemmän.

Lauantain iltapäivän treeni tehtiin järven rannalla, vesityöskentelynä. Gittalle otettiin perusnoutojuttuja, hienosti meni veteen ja haki damit ja damit tuli suoraan käteen. Lokkia Gitta lähti reippaasti hakemaan ja ottikin mutta ei tuonut sitä rantaan. Ei sitten yhtään. Kanin jäljetys oli loppuun, Gitta lähti hyvin jäljelle ja löysi jänön, mutta tässä vaiheessa Gitta oli poissa oleva kokonaan, jotenkin koko juttu oli hälle liikaa… e_p_ä_t_o_i_v_o iski tähän.

Sunnuntaina oltiin taas, mutta uudella innolla. Gitta on Gitta ja tarvitsee enemmän treeniä ja enemmän eri juttuja ja niitä mun pitäisi pystyä tarjoamaan sille!
Sunnuntaina oltiin melkein himoksen huipulla treenaamassa hakua. Haku oli metsä ja damit kyllä upposi siihen maastoon, eikä koiraa oikeen näkynyt sitten, kun hakuun lähti. Oli mukava seurata muiden työskentelyä. Gittan kanssa tehtiin niin, että Tavun omistaja Pirkko kävi meidän edeltä viemässä damit paikkoihin ja kuljimme Gittan kanssa hihnassa. Kun damit oli tiputettu, niin päästin Gittan tekemään töitä. Oli aika tyytyväinen G toimintaan, hieman jouduin itse auttamaan mutta, kun itseluottamus kasvoi koirassa, niin työskentely oli helppoa. Hienosti Gitta palautti 7 damista 4.

Loppuun leikittiin variksen kanssa, kiinnostusta oli mutta kantamaan ei alkanut. Taisi jo leiriväsymyskin ottaa pieneen koiraan. No mitä me opimme, paljon, siis PALJON uutta sulateltavaa. Täytyykin alkaa käyttämään iloista ääntä siihen, kun koira lähtee etsimään damia/riistaa ja palautus että se varmasti tulee luokse. Nyt damin palautuksia tapahtumien sivuilla, häiriötä etsimään!

(c) Sanna Merivirta, Gitta treenien jälken

(c) Sanna Merivirta, Gitta palauttaa

(c) Sanna Merivirta,lähetys

(c) Sanna Merivirta, leikittiin variksella

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Tyttöset juoksemassa!

Hieman päivityksiä taaksepäin...  1.6 olimme Virpiniemen Greyhound järjestämässä kiihdytyskisoissa. Kerrankin me pääsimme mukaan, aina ollut jotain juoksu tms. juttuja tiellä. Ekaa kertaa tytöt pääsivät juoksemaan ja kummatkin juoksi 80m:

Tilda ajalla 8.638sek, kuvat (c) Heidi Koivula





Gitta ajalla 8,006sek
kuva (c) Heidi Koivula

kuva (c) Soile Perkkiö

kuva (c) Soile Perkkiö



Kummatkin tyttöset on nyt ilmoitettu Oulun KV näyttelyyn, yllytyksestä Tilda! Korva operaatio, mutta neiti on käynyt kehässä pari vuotta takaperin, että mikä siinä! Kesälomanikin alkaa tässä heinäkuussa, joten treenailaan noutojuttuja, ei sen erikoisempaa ja toivotaan, että ne hyvät kelit tulevat kun lomani alkaa, jotenkin masentavaa pukea ulos pipo ja kevyttoppatakki....



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tollerileiri 2014

Piti ihan pohtia, että moneskö leiri tämä on minulle...

2006 oli eka leiri, silloin oli Iitu matkassa ja agilitykoulutuksena
2007 oli toinen leiri, silloin taisi Iitu jäädä juoksujen takia kotiin ja minä oli ilman koiraa...
2008 oli jo kolmas leiri, Iitu matkassa ja koulutuksena NOU, jonka jälkeen kotona Iitu otti variksen kannettavakseen.
2009 oli neljäs leiri, Iitu jälleen matkassa ja koulutuksena TOKO kilpailevat.
2010 oli leiristä tauko, kun oli siskon valmistumiset.
2011 oli viides leiri, koirana oli Zippy ja Iitu,  Vepessä olivat molemmat
2012 oli kuudes leiri, koirana oli Zippy muttei koulutuksiin osallistuttu, vietettiin vaan leirielämää!
2013 oli 7 leiri, koirana oli Zippy ja itse ekaa kertaa kouluttajana.
2014 oli 8 leiri, koiran Gitta ja NOUryhmä.

Ensi vuonna jälleen, on arvoistus kenen koiran kanssa lähtee leireileen, oisko nyt sitten Tildan vuoro :-)

Tänä vuonna jälleen puitteet oli hienot ja sää oli hyvä!
Osallistuimme Gittan kanssa NOU-ryhmään. Gitta yllätti käytöksellään ja sillä, että kuinka paljon se painestui ryhmästä, onneksi kumminin palautui nopeasti... ainut vaan että kouluttajasta veti herneet nenään. Antoisa koulutus ja sain repullien verran treeni-ideoita, näistä on hyvä jatkaa! Kirjoitan tarkemman koosteen sitten tarkemmin.
Alle muutamia kuvia Himokselta: