keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mitä tapahtui...?



Ensin ajattelin, etten kirjoita tästä mitään mutta kumminkin sitten ajattelin, että kun asioilla on tapana lähteä huhu liikkeelle, niin ajattelin kirjoittaa siitä miten asiat oikeasti ovat.  Vielä silloin, kun kolmikko oli elämä vielä osittain ihan jees, mutta pikku hiljaa oli hetkiä kun esim. jossain koira haukkui ja ärisi hyökkäsi Zippy Tildan kimppuun.  Tätä tapahtui ainoastaan lenkillä. Aloin lukemaan koiria ja osittain käymään lenkillä niin, että vain Zippy lenkkeili yksin ja tytöt keskenään. Viimeinen niitti oli se, että jouduin irrottamaan koirat toisistaan ja Zippy lähti uuteen kotiin, jossa saa olla ainoa koira. Hyvän kodin on saanut, siihen olen tyytyväinen.

Elämä rauhoittui, kun Zippy lähti. Edelleen lenkillä Gitta teki samalailla kuin Zippy teki. Tähän onneksi osasin ennakoida ja tilanne rauhoittui eikä mitään ole sattunut.  Kotona, sisällä tytöt eivät ottaneet yhteen, työpäivän ajaksi erotin koirat aidalla, että Gitta vietti eteisessä aikaa ja Tilda muuten koko asunnossa (yksiö kun on).  Ja aina kun murina alkoi, pystyi sanomaan tiukan ei ja erottamaan koirat. Pystyin käyttämään koirat lenkillä, juoksemassa vapaasti, uimassa yhdessä jne.  Koirat on ottanut muutamia kertoja yhteen, itseasissa joka kerta kun olen ollut vanhemmilla.  Tämän vuoden yhteydenotot olleet tammikuussa, kesän puolessa välissä (olivat olleet koko päivän koko kolmikko, ilman mitään ongelmia ja yöllä käyneet kiinni) ja nyt sitten viime torstaina kävivät kiinni.
Ja kävivät sen verran pahasti, että Gitta sai n. 10 tikkiä poskeensa. Tilda lähti aika nopeasti Kristan luo hoitoon ja itse soittelin useampaan eläinlääkäripaikkaan, että pääsisi mahdollisemman pian tikitettäviksi. Useassa paikkaa sanottiin, että odota päivystys aikaan, totesin vaan että verta tulee runsaasti ja pitäisi päästä, onneksi Oulusta löytyi yksi paikka, johon päästiin suhteellisen nopeasti! Miten tähän tultiin, kaksi hyvin rakasta koiraa ja eivät vaan tule keskenään toimeen.  Tilanne oli itselleni shokki, koska se tapahtui yks kaks, kaikki siihen mennessä ovat menneet ihan mainiosti eikä ongelmia, oli kumminkin pientä kitkaa mutta koirat erotettiin hetkeksi erilleen ja taas hetken päästä jatkettiin normi elämää, jos siksi sitä voi kutsua.

Nyt Gitta on Caritan luona parantumassa.  Nyt pitäisi sitten päättää, kumman koiran kanssa jatkan elämää.  
Torstaista sunnuntaihin on nenäliinoille ollut käyttöä kun itku on ollut joka kerta, luopumisen tuska.  Syytänyt olen itseäni, miten voin epäonnistua tässä tilanteessa.  Vaikka taisi joku sanoa, että myös vähän tuuripeliä, että tuleeko nartut toimeen. Tässä tapauksessa tappelut ovat pahentuneet ja tultu siihen tilanteeseen, että toiselle koiralle uusi koti. Ajatella koirien parasta.  

Tilda on ollut elämässä jo viisi vuotta, se on kulkenut monissa jutuissa mukana ja harrastellut, mutta sen kanssa harrastaminen ei ole helppoa, jotenkin nyt kun saanut kokeilla, minkälaista on harrastaa koiran kanssa, joka ei kuumu toisten työskentelystä ja on hiljainen, osaa jutuista nauttia ihan erilailla ja saada enemmän irti. Zippy kuin Gittakin on lähellä sitä, mitä halusin tollerilta.
Jos Tilda jää, luultavasti jää kotikoiran rooliin, jos en saa hetkellistä inspstä alkaa tekemään jotain, tokokoira se on ihan jees, ja juoksukaverina, mutta tuskin lähden sitä viemään halliin huutamaan ja hajottamaan kevythäkkejä.

5 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Voi harmi että olet joutunut tuollaiseen tilanteeseen!:/ Voin vaan kuvitella kuinka vaikea päätös on tehdä. Tsemppiä Kati sulle!

Katariina kirjoitti...

Hei! Emme tunne enkä tunne koiriesi tilannetta tarkemmin. Haluan vain kertoa hieman omasta samankaltaisesta kokemuksestani, jos vaikka auttaisi. Kun lähdin opiskelemaan niin tollerini tuli mukana, mutta hoffini jäi vanhemmilleni. Ei mennyt aikaakaan, kun hoffi omi talon eikä olisi tolloa enää kotonaan kattellut. Yhden kolmiviikkoisen joululomani aikana iso koira kävi hurjan näköisesti pienempää tolleriin kiinni useita kertoja. Molemmat siis uroksia. Itku tuli ja soitin hoffin kasvattajalle, että mitä nyt? Saimme ongelmakoirakouluttajan yhteystiedot ja siellä sitten koirien kanssa käytiin. Olimme tehneet paljon oikein, mutta emme ihan kaikkea. Ohjeilla saimme yhteiselon sujumaan. Hieman jännitti valmistuttuani kun molemmat muuttivat luokseni, mutta meidän lauma toimii nykyään hienosti. Olen oppinut hoffin kipupisteet ja osaan pienillä asioilla järjestää arjen niin, että yhteenotoilta vältytään pääosin. Hoffini ei ole täydellinen, mutta en ole minäkään, mutta normaalisti meillä on tätä nykyään hyvin rauhallista. Jos ei lasketa australianpaimenkoira pentusta jolla energiaa riittää :) Kehottaisin siis pyytämään apua, jos sitä et ole vielä tehnyt ja katsomaan omaa toimintaa kriittisesti.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, ettei koiria kannata pakottaa yhteen jos se ei vain onnistu. Itse olen aina sanonut, että ottamallani koiralla on koti luonani niin kauan kuin se on sille hyväksi. Jatkuvassa stressitilassa eläminen sitä ei ole. Oma uskollisuuteni on aina vahimman koiran puolella. Vaikka aussieni on mitä mainioin ja odotetuin harrastuskoirani, niin jos jossain vaiheessa se ei tulisikaan enää pappojen kanssa toimeen, niin se lähtisi uutta kotia etsimään. Helppoa se ei olisi, mutta itse en enää esim 12 vuotiasta koiraa voisi kuvitella uuteen (ihmis tai koira)laumaan lähettäväni.

Voimia ja tsemppiä vaikeaan tilanteeseen!

Ketteränketun Kati kirjoitti...

Kiitos Katariina kommetistasi!

Tilanne on hankala, ja vaikka kuinka yrittäisin ajatella koirien parasta, silloin sisällä tuntuu pahalta, että toisesta joutuu luopumaan. Päätöksen olen tehnyt, toivottavasti aika korjaa kuten Zippyn kohdalla.
Tilda on vielä nuori (5 vuotias), mutta näen ja tunnen, että Gittan kanssa meillä on vielä enemmän mahdollisuuksia.

Katariina kirjoitti...

Olen ymmärtänyt, että usein narttujen kohdalla viha on ikuista? Urokset kun onneksi ovat putkiaivoisempia.

Jaksamista menetyksen kanssa, se tuntuu varmasti pahalta! En tunne ihmistä, mutta joku juuri tollerien facessa huuteli aikuisen tollon perään. Heiltä oma kuollut ja nyt olisi kainalossa nimenomaan aikuiselle paikka.

Ketteränketun Kati kirjoitti...

Juu, näin olen ymmärtänyt itsekin, että nartut kun ottaa yhteen, ne ottaa. Uroksilla se on yleensä vain yksi kerta ja sillä siisti.
Kiitti vinkistä! :-)