tiistai 19. heinäkuuta 2016

Tokoilua!

Sunnuntaina olimme jälleen pitkästä aikaa ohjatuissa tokotreeneissä. Ja pakko sanoa, että pieni tauko on tehnyt tässä tapauksessa vain hyvää. Gitalla oli hyvä vire tehdä töitä ja oli oikeasti tosi kiva treenailla. Olemme toki jotain yksittäisiä juttuja tehnyt Gitan kanssa tässä, kun emme treeneihin ole pääsyt mutta toisten koirien läsnäolo tekee hyvä Gitalle!

Aloitimme treenit sillä, että otimme kontaktia koiraan, vaikka häiriö kävi kävelemässä ja sanomassa maahan käskyn, Gitta tapitti suortaan ohjaajan. 
Tämän jälkeen otimme paikalla olon ja teimme sen niin, niinkuin se ALO luokassa meneekin. Gitta meni maahan käskystä ja pysyi koko sen ajan paikallaan. Maltti ei ihan lopussa pysynyt mutta hiljalleen hyvää tulee. Teimme sitten jäävää liikettä, vieltä tätä emme koemaisesti pysty tekemään. Gittan kanssa tehdään niin, että liikumme ja pyydän sitä aina silloin tällöin maahan. Käsi ollut avattuna ja muutaman kerran tehtiin niin, että käsky tuli mutta käsi ei ollut apuna. Vähän Gitta empi mutta meni kyllä maahan.

Sitten oli luoksetulo, no tässä ei ollut G mitään ongelmaa vaan tuli luokse, suoraan sivulle hyvin mallikaasti! Teimme myös hyppyä. Hyppy oli G pitkän tauon jälkeen outo, varsinkin olemme tehnyt sitä vanhaa estettä. Teimme matalana, niin että vain kutsuin luokse. Muutaman toiston jälkeen pystyimme tekemään varsinainen liikkeen, kyllä se sieltä. Teimme sillä välin, kun muut teki ohjaajan kanssa niin seuraamispätkiä sekä maahanmenoja. Gitalla seuraaminen on parantunut huomattavasti. Ja maahan meni käskystä, ilma käsiapuja! Loppuun otettiin vielä ryhmässä paikallaolo ja tämä tehtiin vanhaan tyyliin: kaikki yhtäaikaa maahan ja paikka. Gitta pysyi hyvin paikallaan, vaikka vieressä kouluttaja kävi kävelemässä. Ja pysyi hienosti loppuun saakka!

Ei kommentteja: