sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tokoilusta!

Meillä on nyt näin kesäisin ohjatut tokot, mikä on ihan taas kiva olla ryhmässä Gitan kanssa. Ensimmäiselle kerralle meidän piti hieman miettiä tavoitteet, enkä niitä ollut kovasti ehtinyt miettimään. 

Siinä hetken kuunnellen muiden tavotteita ja ajatuksia, niin meidän tavoitteet tälle kesälle yksinkertaisuudessaan on: yhdessä tekeminen. 
Ei, en aio Gitan kanssa tokokokeisiin asti, mutta treenaamme tavoitteellisesti. 

Ja miksen osallistuisi kokeisiin, meillä on tietty tausta ja en voi olla sataprosenttisesti varma esim. paikallaolossa, että vaikka Gitta pysyisikin, niin että jos joku koira lähtee ja tulisi Gitan luo, että G ei kävisi kiinni. Meidän kouluttaja aika hyvin sanoinkin, että ei se koira ole niiden titteleiden perään vaan se yhdessä tekeminen on se juttu. 

Herätellään taas tokoilua, aika hyvillä mallilla mennään. Ohjaajalle taas palkaukseen nopeutta!

Ei kommentteja: