maanantai 9. helmikuuta 2015

Tokoilua!

Yhden blogin innostamana päätin sitten julkaista vihdoin blogi päivityksen. Osa syy on että, ettei aikaa kauheana ole ja ollut kipiänä jne. Ja minullahan ei ole konetta, joten kirjoitan aina kun olen täällä vanhemmilla.

Pennut muuttivat uusin koteihin. Kaksi urosta ja yksi narttu muuttivat ruotsiin. Ja kolme poikaa tuli Ouluun, Hailuotoon ja Raaheen. Näistä näenkin piakoin yhden :-)
17.päivä kävimme kokeilemassa rally-tokoa ja laji sai sellaisen vahvistuksen, että tätä voi kotosalla treenata ja ehkä myös kokeisiin olemme menossa, täytyy hieman hinkata liikkeet.
31.päivä tammikuuta kävin kameran kanssa Raahessa, jossa kehänlaidalla tuli kuvattua tollerit. Ja olipa Gitan kasvattaja lopulta BIS1-kasvattaja! :-)

Tokoon olemme nyt panostaneet. Gitta on ihan pätevä pikkutokokoira. Oppii paljon uutta ja tekee mielellään. Hallissa on häiriötä mutta aika siedettävästi me siellä treenaillaan. Olemme harjoitteltu uusia tulevia tokoliikeitä. Koiralle on kiva opettaa, kun eipä juuri vanhoja kovasti olla tehty. Se, joka joutuu tekemään kovemman työn, olen minä.
Ollaan harjoiltu paikallaoloa, luoksepäästävyyttä, hyppyä, noudon alkeita, seuraamista, maahanmenoa mm.
Joskus voisi kai kirjoittaa hieman laajemman raportin jossain vaiheessa. Sitten kun se inspis tulee. Ja tämä oli vaan se, että elossa ollaan! :-)


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hei talvi!

Ihanaa, siellä on lunta! Ja jouluna oli kyllä mukavat pakkaset. Hieman kävin nollassa keli mutta nyt on mukavasti tullut lunta. Tuossa lähtikin Gitalle huskyvaljaat tilaukseen, jospa sitä päästäisiin ladulle piakoin!

Rally-toko päivää vietetään 17.1 kassilla sekä KASilla alkaa myös tokoryhmä. Ollaan ALO ryhmässsä ja kiva taas päästä ryhmätunneille. En ole aikoihin ollut missään koirien kanssa ja toivottavasti saan innon taas tokoilun pariin! Ja luultavasti myös blogiakin tulee päivitettyä treenikuulumisilla vähän useammin.

Tänään aamusta kävin ensin Gitan kanssa pitkällä lenkillä. Pientä pakkasta ja lunta sateli hiljakseen. Nyt kun vihdoin flunssa alkaa olla voitettu, tuntuu kivalta päästä lenkkeilemään kunnolla. Ja iltapäivästä kävin moikkaamassa Iitua siskoni luona ja jälleen kävimme pitkällä lenkillä. Iitulla olikin paljon asiaa ja häntä vispasi koko lenkin ajan! ♡


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kuun-pentue nyt 6 viikkoa!

narttu HILLITÖN KUUNSÄDE "LUNA", SVAPPARNA

uros HILLITÖN KUUNLUMO "PYRY", RAAHE

uros HILLITÖN KUUNKAJO "SULO", HAILUOTO

uros HILLITÖN KUUNLOISTO "JAXX", SOLLEFTEÅ

uros HILLITÖN KUUNVALO "WILSON", BODEN

uros HILLITÖN KUUNHOHDE "EDI", OULU